Tietoa kauneudenhoitoalasta

Opiskelen viimeistä vuotta kauneudenhoitoalan perustutkintoa Porvoossa, Pomo-talossa ja valmistun keväällä. Tutkinnosta valmistutaan kosmetologiksi ja sitä voi jatkaa vielä vuoden, jolloin valmistutaan myös kosmetiikkaneuvojaksi. Kosmetologiopintoihin voi hakea peruskoulun, ammattiopiston tai lukion jälkeen. Kosmetiikkaneuvojaksi voi hakea jonkin toisen ammattikoulututkinnon, tai lukion jälkeen. Kosmetiikkaneuvojan tutkinto kestää kaksi vuotta, joista ensimmäinen on samanlainen, kuin kosmetologiksi opiskelevilla ja toisena vuonna opintoihin sisältyy enemmän raaka-aineiden ja tuotteiden esittelyä, sekä työssäoppiminen jossakin kosmetiikkaa myyvässä liikkeessä. Kauneudenhoitoalan perustutkinto Pomo-talossa kestää kolme vuotta ja siihen sisältyy teoriaa, asiakaspalvelua koulun hoitolassa, sekä työssäoppimista ulkopuolisissa hoitoloissa. Osoitamme osaamisemme kokeilla, sekä ammattiosaamisennäytöillä. Kosmetologin työ ei vastoin yleisiä luuloja ole pelkästään ehostusta, ja kynsien ja ripsienpidennysten laittamista.

Linkki kuvaan
Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana meillä oli paljon teoriaa ja opettelimme perushoitoja; kasvohoidon, jalkahoidon, käsihoidon, vartalohoidon, ja kokovartalohieronnan, sekä ripsien ja kulmien värjäykset. Aloitimme hoitojen teoriasta, historiasta ja sen jälkeen harjoittelimme hoitojen tekemistä toisillemme. Ensimmäisen vuoden puolessa välissä alkoi asiakaspalvelu koulun hoitolassa, jossa teemme hoitoja ulkopuolisille asiakkaille. Kosmetologin työ ei ole kuitenkaan pelkkää hoitojen tekemistä vaan suuri osa sitä on hoitopaikan valmistelua ja siivoamista ennen hoitoa ja sen jälkeen, pyykinpesua ja välineiden puhdistamista ja huoltoa, kassan käyttämistä, puhelimeen vastaamista ja ajanvarauksen hoitamista, sekä tuotteiden myyntiä.

Linkki kuvaan
Toisena vuonna opimme erikoishoitoja, kuten erikoiskasvohoitoja, laitehoitoja (esim.mikro- ja timanttihionta), geelilakkauksen, ripsipermanentin ja ripsipidennykset. Perustimme myös kampaaja- ja datanomiopiskelijoiden kanssa yhteistyössä NY-yrityksen. Toisen vuoden lopulla olimme työssäoppimassa ulkopuolisessa hoitolassa kaksi kuukautta.
Kolmantena vuonna uutena tulivat kylpylähoidot; aromahieronta, kuumakivihieronta ja intialainen päähieronta. Perustimme myös kuvitteelliset yritykset ja teimme laajan liiketoimintasuunnitelman. Lisäksi kolmantena vuonna oli kahden kuukauden työssäoppimisjakso ulkopuolisessa hoitolassa, jossa suoritettiin näyttö kylpylähoidosta, sekä ihonhoidon ohjauksesta. Kolmantena vuonna tehdään myös opinnäytetyö.

Kosmetologin työ vaatii hyvää asiakaspalveluasennetta ja ongelmienratkaisukykyä vaativien tilanteiden ja erilaisten asiakkaiden kanssa. Kosmetologin ulkoisen olemuksen on oltava siisti ja ammattimainen ja työssä toimiminen vaatii hyvää teoriapohjaa ja hygienian osaamista. Parasta ja tärkeintä kosmetologin työssä on auttaa asiakkaita heidän ongelmissaan, ja tuottaa heille hyvää oloa ja rentoutusta!

Ei kommentteja: